Lahtivaikuttaja 2022

 

Lahtivaikuttaja -tapahtuma kevät 2022

Ensimmäinen Lahtivaikuttaja -tapahtuma oli lokakuussa 2021, voit lukea siitä täältä. Tapahtuma onnistui hyvin ja jo illan aikana moni kyseli, että kai näitä tapahtumia tulee lisää? Silloin Lahtivaikuttajan järjestelytiimi, eli minä Virpi, Tiina ja Via decon Susanna pohdimme vähän, että mahdammekohan jaksaa toista kertaa. No, kevät koitti, maailma vapautui rajoituksista, aurinko antoi energiaa ja totta kai me haluttiin järjestää taas huikea tapahtuma Lahden seudun somevaikuttajille ja yrityksille! Tapahtuma pidettiin syksyn tapaan Liike- ja Yrityskeskus Korilla, Villähteellä. Lue lisää upeasta paikasta täältä



Tapahtuman ydinajatus on mahdollisuus mukavan tekemisen lomassa tavata toisia somevaikuttajia ja tutustua paikallisiin yrityksiin. Yrityksille haluamme tarjota somenäkyvyyttä vastalahjaksi heidän vaikuttajille tarjoamasta ohjelmasta tai tuotteista ja mahdollisuuden verkostoitua vaikuttajien kanssa. Viime tapahtuman jälkeen huomasinkin ilahtuneena, että joitain kivoja yhteistöitä toteutui Lahtivaikuttajassa kohdanneiden vaikuttajien ja yrittäjien välillä.


Tänä keväänä olimme Lahtivaikuttaja -tapahtumassa keväisissä tunnelmissa ja syksyyn verrattuna ihanaa oli valo, joka tulvi sisään tunnelmallisen Puusepänsalin suurista ikkunoista. Illan aloitti alkumaljan jälkeen Me&i -muotinäytös, jossa allekirjoittanutkin pääsi mallinhommiin yhden mekon verran. 


Muotinäytöksen jälkeen pääsimme pohtimaan unelmiamme inspiroivan Aura Marttinen johdolla ja meillä oli vielä mahdollisuus jutella Auran kanssa illan mittaan. Goodie Bagissa lähti vaikuttajien matkaan Auran tyttärensä Elinan kanssa kirjoittama Isosisko, Uskalla unelmoida -kirja. 


Lahtivaikuttaja -tapahtumassa pääsimme valmistamaan saippuaa Elsan Ekopajan pisteellä ja tutustumaan heidän ihaniin, käsintehtyihin tuotteisiin. Saippuapajan ympärillä leijui aivan ihana tuoksu koko illan. 




Pikameikkejä tekemässä oli Natalia Saarinen ja olikin mukava vähän kaunistautua valokuvia varten. Natalian palvelut löydät Lahden Studio Esmestä . 


Meitä oli kuvaamassa Esa Heiskanen Lahen kirjansitomosta. Näitä kuvia nähdään varmasti vaikuttajien kanavissa kevään mittaan! 


Jenni Utriainen oli esittelemässä Frenchchic kalkkimaaleja ja pääsimme niitä vähän kokeilemaankin. Jennin upeisiin töihin voit tutustua hänen Instagram-tilillä @jennijohannesunique .
Pieni tuunauskärpänen taisi puraista meikäläistäkin, täytyisi vaan malttaa tehdä yksi projekti kerrallaan loppuun, olohuoneen seinät kun on vielä kesken! Woimankiven pisteellä Emma Hietanen esitteli miehensä kanssa kotimaisesta luonnonkivestä valmistettuja tuotteita ja koruja. 




Alakerrassa Via Cafe & Wine tiloissa herkuteltiin! Herkulliset ruokatarjoilut olivat Maatilaliha Meroselta ja  snacksit MySnackilta . 




Pääsimme maistelemaan Ainoa Wineryn kansainvälisesti palkittuja, metsän antimista valmistettuja viinejä, jotka sopivat monenlaisiin tilaisuuksiin.


Tarjolla oli kahvin kanssa Pikku Tiikerin Kakkupuodin ihania kuppikakkuja, jotka totisesti veivät kielen mennessään! 



Kotiin lähtiessä kaikki saivat vielä mukaansa paikallisten yrittäjien tuotteilla ja lahjakorteilla täytetyn Goodie Bagin ja Korilla toimivan Kukkakauppa Villiviinin ihanat kevätkimput.

Tapahtuman innoittamana perustimme @lahtivaikuttaja Instagram -tilin, tule seuraamaan, niin kuulet mitä seuraavaksi keksimme. Nostamme tilille myös upeiden vaikuttajiemme Lahti -aiheisia postauksia. 

Jos olet yrittäjä Lahden seudulla ja haluaisit mukaan seuraavaan Lahtivaikuttaja -tapahtumaan, tai haluaisit tehdä yhteistyötä vaikuttajiemme kanssa, ole rohkeasti yhteydessä! 


Kuvat: Minttu Katajarinne

Kommentit

  1. Vau, miten hieno tapahtuma teillä. Varmasti antoisa kaikille osapuolille. Toki järjestämisessä on aina oma hommansa, mutta ei kai sitä mitään tapahdu jos ei välillä laita itseään likoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on! Ja oikeastaan se järjesteleminenkin on ihan hauskaa, kunhan vaan löytää aikaa siihen.

      Poista
  2. Ihana kuulla, että bloggaajien työtäkin aletaan arvostaa niin, että järjestetään tällaisia tilaisuuksia. Kuulostaa muutenkin hyvin järjestetyltä tapahtumalta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos jakamisesta, mukava tapahtuma on varmasti ollut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!