Kokemuksia hiustenpidennyksistä

 

*palvelusta saatu alennusta

Minulla on nyt ollut sinettihiustenpidennykset nyt viitisen kuukautta ja ne on kerran jo huollettukin, joten ajattelin, että nyt on sopiva aika kertoilla kokemuksia hiustenpidennysten kanssa elämisestä. Tässä jutussa kerron vain omia kokemuksiani hiustenpidennyksistä, täydennettynä kampaajaltani saamalla tiedolla ja ohjeilla. Minulla on aika vahvat ja karheat vähän luonnonkiharat hiukset. Halusin pidennykset koska rakastan pitkiä hiuksia, mutta hiusteni latvat olivat menneet tosi harvaksi. Lisäksi kaipasin lisää vaaleutta, mutta en halunnut enää vaalentaa jo muutenkin käsiteltyjä latvoja. Minulle laitettiin sinettipidennykset BP Hairin slaavihiuksilla. Pidennykset teki luottokampaajani Suvi Lahtelaisesta  Kampaamo Hiustuuliasta .

Hiukset ennen pidennyksiä


Hiukset pidennyksillä suoristettuna

Hiukset pidennyksillä kiharrettuina. Tässä kaksi punttia pidennyksiä, huollossa lisättiin vielä yksi.

Hiustenpidennysten valinta

Pidennykset tilattiin sillä ajatuksella, että ne toimii tuuhennuksena ja samalla väri vaalenee, kun sekaan tulee "raitoja" pidennyssuortuvista. Pidennyksiä tilattiin kolme punttia, mutta aluksi laitettiin vain kaksi, koska pelkäsin, että jos ne tuntuvat ikäviltä, tai painavilta. Hiukset pitenivät pidennyksillä noin 10 cm ja koska ne näyttivät aika kivoilta, päätin, ettei latvoja leikata, ainakaan heti. Voisinhan leikkauttaa ne myöhemminkin. Koska totuin hyvin pidennyksiin ja vähän ajan päästä ne tuntuivat ihan omalta tukalta, päätin, että niitä ei lyhennetä. Huollossa laitettiin vielä se kolmas puntti, koska päätin pitää hiukset pitkinä. Näin saatiin latvasta tuuhea. 

Huollon jälkeen

Ekalla kerralla minulle laitettiin kaksi punttia BP Hairin  slaavihius-sinettipidennyksiä. Sinettipidennykset kiinnitetään omiin hiuksiin keratiinisinetillä, joka sulatetaan kiinni. Rauta on kuuma, mutta yhden sinetin kiinnitys kestää vain hetken, joten omat hiukset eivät juuri ehdi kuumuudesta vaurioitua.

Kävin ennen pidennysten laittoa kerran kampaajalla, jolloin tyvi värjättiin ja vielä varmistettiin pidennyshiusten värin sopivuus omiin hiuksiin. Vaikka omien hiusten latvat olivat vähän epätasaiset, niitä ei leikattu, koska itseasiassa silloin omien hiusten ja pidennyshiusten raja ei erotu niin selvästi. Väri sopi täydellisesti omiin hiuksiini ja myös hiuslaatu on slaavihiuksessa hyvin samanlainen kuin omissa hiuksissani. Pidennyshiukset ovat hieman taipuisat, mutta suoristuvat föönatessa. Ne pitävät todella hyvin sekä suoristuksen, että kiharan. Kun hiukset on kerran laitettu, ne pysyvät samanlaisina seuraavaan pesuun asti!

Miltä hiustenpidennykset tuntuvat päässä?

Kun pidennykset oli ensimmäisen kerran laitettu, tunsin ne päässäni kokoajan ja ne hieman "tukistivat". Jopa nojatessani päätä sohvankarmiin, tunsin tosi selvästi sinetit. Tämä tunne kuitenkin meni nopeasti ohi, totuin pidennyksiin muutamassa päivässä. Pidennyshiukset menivät alussa pian harjaamisen jälkeen suikalemaisiksi nipuiksi, eli niput erottuivat. Tämä ilmeisesti kuitenkin häiritsi vain itseäni, koska kun valittelin muille, että hiukset näyttävät spageteilta, kukaan muu ei tuntunut asiaa huomaavan. Tämä niputtuminen poistui muutaman pesun jälkeen ja pidennyshiukset ovatkin parhaimmillaan kun saavat jonkin aikaa asettua. Sinetit asettuvat kunnolla päähän ja niput aukeavat pesujen myötä.

 

Hiustenpidennysten huolto

Itselleni iloinen yllätys oli se, miten vähän sinetit erottuvat tukasta. Vaikka hiukset laittaa kampauksille niin, että jotkut sinetit jäävät näkyville, ne eivät kuitenkaan erotu mitenkään häiritsevästi. Huolto tehtiin kolmen kuukauden kohdalla, eikä silloinkaan vielä ollut ongelmaa, että sinetit olisivat näkyneet liikaa. Huolto on kuitenkin hyvä tehdä ajoissa, sillä omia hiuksia irtoaa ja ne, jotka ovat kiinni sinetissä eivät tietenkään pääse putoamaan ja pitkän ajan kuluessa voivat tehdä takkua ja rastoittua. Itselläni ei kolmen kuukauden kohdalla tätä ollut vielä päässyt tapahtumaan, joten omat hiukset eivät olleet vaurioituneet ja huolto oli helppo juttu! Pidennyshiukset olivat myös edelleen aivan täydellisessä kunnossa. 

Itse kiharrettuna. Aivan taakse on hankala itse saada hyvää kiharaa.

Pian pidennysten laiton jälkeen kaksi suortuvaa ensin lähti vähän valumaan ja sen jälkeen irtosi, vähän ennen huoltoa irtosi kolmas. Suortuvien irtoamista ei oikeastaan huomannut. Otin ne talteen huoltoa varten. Huollossa sinetit rikotaan, eli pidennykset irrotetaan ja tarvittaessa huolletaan ja sitten laitetaan uudestaan kiinni. Näin ne saadaan taas nostettua ja kaikki irronneet omat hiukset pois. Jos tyven haluaa värjätä, se olisi varmasti helppo tehdä kun pidennykset on irti, mutta itselläni juurikasvu ei sillä hetkellä ollut mitenkään häiritsevä, joten värille ei tehty mitään.

Ihanan tuuhea ponnari!

Hiusten pesu

Hiusten pesuväli on pidennysten myötä hieman pidentynyt, hiukset eivät oikeastaan rasvoitu, joten olen pessyt kolmen, jopa neljän päivän välein. Kuivashampoota laitan tarvittaessa tyveen. Pesen hiuspohjan aina ja hiusten pituudet joka toinen pesukerta. Käytän Suvilta ostettuja BP Hairin pidennyksille suunniteltuja tuotteita, jotka tuntuvat sopivan myös omille hiuksilleni tosi hyvin. Oma hiukseni on taipuisa ja kuiva, joten muutenkin käytän hoitavia, kuiville hiuksille tarkoitettuja tuotteita. Hiustenpidennysten kanssa ei saa käyttää mitään rakennepaikkaavia tuotteita, kuten plexejä, mutta muuten niille käy samat tuotteet kuin luonnonhiuksillekin. Toki suositeltavaa on käyttää nimenomaan hiustenpidennyksille tarkoitettuja tuotteita. Pesun jälkeen laitan hiuksiin, sekä omiin, että pidennyksiin, BP Hairin hiusöljyä, jossa on lämpösuoja mukana. Se onkin aivan ihana tuote! Kannattaa kuitenkin olla öljyjen kanssa tarkkana, ettei öljyä mene sinetteihin. Se voi huonontaa niiden pysymistä. 

Hiukset on hyvä setviä varovaisesti jo märkänä ja märällä tukalla ei pidä mennä nukkumaan! Pesun jälkeen kuivaan hiukset hiustenkuivaajalla vähän samalla harjaillen, niin hiuksista tulee ilmavat. Omat hiukseni tulevat päältä tosi pörröisiksi kuivaamisesta, joten yleensä suoristan ne suoristusraudalla. Pidennyshiukset tulevat föönaamalla tosi hyviksi, joten niille ei välttämättä tarvitse tehdä kuivaamisen jälkeen mitään. Välillä laitan latvoihin laineet suoritusraudalla tai kihartimella. 

Uidessa en ole kastellut hiuksia. Olen kerännyt ne ylös sykerölle.

Harjaaminen

Suositus on, että hiukset laitettaisiin löysälle letille yöksi, mutta itse en aina tee niin, koska lettikihara jää hiuksiin. Minulla on jo aiemmin ollut tapana kerätä kaikki pitkät hiukseni ylös tyynyn päälle ja tämä tuntuu toimivan myös pidennysten kanssa. Hiusten takkuuntuminen ei muutenkaan ole ollut mikään ongelma. Ostin Suvin suositteleman luonnonharjas-hiusharjan ja sillä saa hiukset hyvin setvittyä, ilman että tarvitsee pelätä repivänsä sinettejä. Luonnonharjas ei myöskään sähköistä hiuksia.

Tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen hiustenpidennyksiin ja varmasti haluan pitää ne ainakin niin kauan, kun nämä hiukset pysyvät hyvinä. Sitten kun olisi uusien pidennysten aika, täytyy varmasti katsoa, mikä on oman hiuksen tilanne, ennen kuin päättää, laittaako heti uudet pidennykset. Suosittelen hiustenpidennyksiä, jos on valmis näkemään hiusten hoitamisen eteen hieman enemmän vaivaa, kuin pelkkä pesu + ponnarille, mutta ainahan pitkissä hiuksissa on hieman enemmän työtä, oli ne sitten luonnonhiuksia tai pidennykset. Jos haluat kysyä lisää hiustenpidennyksistä minut ja Suvin tavoittaa parhaiten Instagramin DM:llä, minut @kaunismaessa ja Suvin @kampaamohiustuulia


Kommentit

  1. Sulla nuo näyttää tosi hyvältä, niin kuin jo IG:ssa totesin. Mun hius ei ehkä tykkäisi, voi murheen määrää!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva lukea kokemuksistasi. Hiuksesi näyttävät kauniilta ja kiva kun olet itse tyytyväinen.

    VastaaPoista
  3. Itse olen joskus miettinyt että ottaisin sinetit tuuheuden takia, pidennystä kun en tarvitse. :D Olen itse joskus kauan sitten kampaajaksi opiskellessa tehnyt sinettipidennyksiä ja pidin niiden tekemisestä. Sekin on taitolaji, että saa sinetit nätisti ja sinetti itsessään täytyy myös muovata hyvin ettei repsottele. Sinettipidennys on minusta paras pidennysvaihtoehto. Toki en edes tiedä mitä kaikkea tänä päivänä on edes saatavilla. :D
    Näyttää todella hyvältä sinulla! Ei huomaa ollenkaan että on jotain "ylimääräistä". :)

    VastaaPoista
  4. Olisi tosi kiva omistaa näin tuuhean tukan, mutta itse en koskaan uskalla laittaa pidennyksiä. Omat hiukseni ovat niin heikkoja, etten pysty pitämään ne kiinni tai kampauksessa muutamaa tuntia enempää, koska kiinnityskohta alkaa sattumaan. Muuten olisi kiva kokeilla. Pidennyksesi näyttää niin hienolta ja luonnolliselta.

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit ❤️ ei tule pidennykset mieleen, vaan ihan omalta näyttää, eikös se ole tarkoituskin! Ihanat, tekisikin mieli laittaa omat taas päähän.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!