Gluteeniton Kinderpiirakka


Mukailin alunperin Kotikokki.net sivustolla olleesta Kinderpiirakan ohjeesta gluteenittoman version. Ja valkosuklaatakin laitoin vähän enemmän, kun se on meillä herkkua!

Taikina
3 dl sokeria
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl kiehuvaa vettä
150 g sulaa margariinia
2 munaa

Voikreemi
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria

Kuorrutus
1 maitosuklaa levyä
1 valkosuklaa levy


Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Lisää jauhot vähän kerrallaan sihdin läpi sekoitellen sokerin joukkoon. Näin jauhoon ei jää paakkuja.

Kiehauta vesi ja sulata margariini. Sekoita kuivien aineiden sekaan ensin voisula ja sitten vesi. Sekoita aluksi lusikalla, mutta heti kun jauho lakkaa pölisemästä voit sekoittaa sähkövatkaimen alimmalla teholla.
Lisää vielä munat yksitellen taikinaan edelleen sekoittaen vatkaimella. Levitä taikina uunipellille tai -pannulle, jossa on leivinpaperi.

Paista piirakkaa 15-20min 200- asteisessa uunissa.
Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen voikreemin laittoa.

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri kunnolla vaahdoksi (5-10min). Lisää joukkoon vaniljasokeri.
Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.


Sulata suklaat erikseen vesihauteessa.
Levitä suklaat nopeasti voikreemin päälle, ensin maitosuklaa veitsellä ja sitten valuttaen raitoina valkosuklaa. Tee marmorikuviot vetämällä voiveitsellä tms vetoja pystysuunnassa ylös ja alas. Voit tehdä n. 1/4 alueesta kerrallaan, jotta suklaa ei ehdi kovettua liikaa. 


Rauhaisaa ja herkullista pääsiäistä kaikille ihanille lukijoille toivottaa Kaunismäen puput!

Lisää Kaunismäen leivontaohjeita löydät täältä ja laajan valikoiman leivontatarvikkeita *Makujakauppa.fi

Gluteenittomia ohjeita:

Kaunismäessä- blogia voit seurata Facebookissa ja Blogit.fi

Kommentit

  1. Oijoi kun näyttää herkulliselta! Kiitos ohjeesta, tätä on ehdottomasti joskus kokeiltava:) Mukavaa pääsiäisviikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
  2. Nam!
    Herkullista pääsiäistä sinne!🐥🌼

    VastaaPoista
  3. Voi, miten herkulliselta tuo näyttääkään! Itsekin mietin kinderpiirakan leipomista, mutta uusien reseptien kokeilu aina vähän jännittää. Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle, Virpi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli helppo, uskaltaa kokeilla😊 Mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  4. Apua mikä herkku, nyt haluankin tätä tänään, eikä jauhotonta mutakakkua, hih. Näyttää niin kauniilta tuo marmorikuviointikin. :)

    Sydämellistä pääsiäistä teilel ja herkullisia hetkiä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä oli herkkua, mutta onhan mutakakkukin aika namia😉 Mukavaa pääsiäisen aikaa❤

      Poista
  5. Syntisen hyvän näköistä, nam :) Kiitos ohjeesta!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!