Viikonloppureissu Tallinnaan lasten kanssa


Olimme pari viikkoa sitten viikonloppuna puolikkaan perheen, eli minun lasten kanssa Tallinnassa. Reissun piti alunperin olla jo kesäkuun alussa, mutta se siirty kun miehellä katkesi akillesjänne, eikä kipsijalalla päässyt reissuun. 

Lähdimme tällä kertaa jo perjantai- iltana, mikä yhdistettynä työkuvioihin aiheutti hieman sumplimista, jotta saatiin kaikki ajoissa paikalle satamaan ja autot johonkin parkkiin. Ruuhka oli aikamoinen ja matka keskustan halki kesti paljon ennakoitua kauemmin. Onneksi olimme varanneet riittävästi aikaa siirtymiseen.



Menomatka oli Silja Europalla ja onneksi olimme varanneet buffetin aikaisempaan kattaukseen, sillä kaikilla oli tässä vaiheessa jo kamala nälkä! Buffet oli tosi monipuolinen ja lapsetkin löysivät paljon syötävää. Limsahanat ilahduttivat tuttuun tapaan lapsia yhtä paljon kuin viinihanat aikuisia ;)



Meillä oli kaksi vierekkäistä hyttiä. Olimme ajatelleet, että lapset haluaisivat olla kaikki samassa hytissä, mutta laivalla oleminen oli kuitenkin niin jännittävää, että kuopus päätti tulla meidän aikuisten kanssa samaan hyttiin.



Laivan yökerhossa käyminen oli lasten mielestä jännittävää, vaikka musiikki oli kovalla ja muutama hieman liikaa nauttinut aikuinen aiheutti heissä kummastusta. Bändi oli hyvä ja kuuntelimme vähän aikaa ennen nukkumaan menoa. Lapset saivat hienot jäähilejuomat baarista. 



Aamulla hytti piti luovuttaa klo 9.30, mutta laivasta ei tarvinnut vielä poistua,joten meillä oli rauhassa aikaa nauttia buffet- aamiaisesta. Kävelimme kauniissa säässä hotelille ja jätimme matkatavarat säilytykseen. 



Sitten suuntasimme kohti Lennusadam Seaplane Harbouria , joka todellakin oli käymisen arvoinen kohde! 






Koska meitä oli viisi, emme olisi mahtuneet tavalliseen taksiin ja tilataksin saamisessa olisi kestänyt tunnin, joten päätimme taas kävellä, kuopuksen suureksi harmiksi. Hän teki kaikille selväksi mitä mieltä oli kävelemisestä, mutta perillä myönsi hänkin, että oli kävelemisen arvoinen paikka!



Matkalla kävimme katsomassa vankilamuseon pihan, mutta emme menneet sisään, koska arvelin, että kaksi museota on liikaa yhdelle päivälle.



Lennusadam on vanha lentokonehalli, jonka historiasta löytyy museossa paljon kiinnostavaa tietoa. Museon näyttely on hyvin interaktiivinen ja perinteisten infotaulujen lisäksi, tietoa saa videoista ja kuuntelemalla erilaisista kuulokkeista. 



Monet kohteet ovat toiminnallisia. Näyttelyssä voi mm. ottaa itsestään green screenin edessä kuvia erilaisissa merimiespuvuissa, ohjata pieniä kauko- ohjattavia laivoja ja ajaa lentokonesimulaattorilla. 




Näyttelyssä on myös kaksi sukellusvenettä, joiden sisään voi mennä. Näyttelyssä oli paljon nähtävää ja koettavaa niin lapsille, kuin aikuisille ja voin lämpimästi suositella Lennusadamia käyntikohteeksi kaiken ikäisille. 






Museossa on kiva kahvila ulkoterassilla. Ravintolasta saa kahvilaherkkujen lisäksi kevyttä lounasta. Me kuitenkin päätimme suunnata lounaalle vanhaan kaupunkiin. Sinne olisi päässyt bussilla, mutta koska emme lukeneet aikatauluja ajoissa, bussia olisi joutunut odottamaan niin kauan, että nälkä ei enää antanut myöden. Onneksi eräs iso taksi suostui ottamaan neljä takapenkille ja niin hurautimme vanhaan kaupunkiin. 



Lounaaksi söimme herkulliset burgerit vanhan kaupungin torin reunalla olevassa Burger & Ribi- ravintolassa. Ai, että ruoka maistui hyvälle!


 Mahat täynnä oli hyvä vielä vähän shoppailla, joten otimme suunnan Viru keskukseen ja Kaubamajaan. Nuoriso kun on hyvin merkkitietoista, niin heitä ilahdutti suuresti merkkivaateliikkeet ja nehän piti kiertää kaikki. 



Kukkaronhaltijana jouduin käymään aika monta keskustelua siitä, mitä voidaan ostaa ja mitä ei. Kuopusta tietenkin harmitti ensin, kun merkkivaatteita ei ollut lasten koossa, mutta mikä riemu kun hän pääsi Kaubamajan lasten osastolle! 



Ainut ongelma oli valitseminen, minä kun lupasin ostaa yhden ainoan vaatteen. Pitkän harkinnan jälkeen hän päätyi Guessin kirkkaan punaisiin verkkareihin, jotka kieltämättä oli aika makeat ;) Kirkkaan punainen tuntuu olevan nuorilla miehillä muotia, meillekin on ilmestynyt useammalle herralle punainen huppari.



Lopulta kaikkien jalat olivat jo aivan väsyneet, joten oli aika suunnata hotellille. Yövyimme Tallink Spa & Conference hotelissa, sillä lapset olivat toivoneet, että hotellissa olisi uima- allas. No tässä hotellissa todentotta oli uima- allas jos toinenkin! 



Huoneita oli kaksi ja niiden välillä oli väliovi, mikä oli kätevää. Huoneet olivat muuten kivasti sisustetut, mutta sängyn yläpuolella oleva iso alastoman naisen kuva aiheutti kuopuksessa kummastusta. Jottei nyt tule vääriä käsityksiä niin mainittakoon, että kyseessä oli ihan kaunis taidekuva, mutta kieltämättä ehkä perhehuoneeseen olisi voinut valita jonkun toisenkin aiheen ;)

Pienen huilin jälkeen vaihdoimme kylpytakit ylle ja lähdimme tutustumaan kylpylään, joka todella oli positiivinen yllätys. Uima- altaat ovat isoja ja niissä on ihanan lämmin vesi. 



Sisältä pääsee uimaan ulos ja viilenevässä illassa oli mukava pulikoida lämpimässä vedessä. Kesäpäivänä altaan reunalla on varmasti myös mukava köllötellä aurinkotuoleissa. 



Kiva juttu oli allasbaari, josta juomia sai ostaa suoraan vedestä! Kylpyläranneke toimi maksuvälineenä ja ostokset menivät kätevästi huoneen laskulle. Kyllä kelpasi loikoilla poreammeessa drinkki kädessä, lapsillekin oli tarjolla limsaa ja alkoholittomia moktaileja.



Saunoja oli kylpylässä tarjolla monenlaisia. Suihkuhuoneissa oli tarjolla perinteiset miesten- ja naisten saunat, mutta lisäksi oli iso saunamaailma, jossa saunottiin uikkarit päällä. Höyrysaunoja oli monen eri lämpöisiä ja pitihän niitä kaikkia kokeilla. Ihana kokemus, höyrysaunat olivat tosi miellyttäviä. Kyllä uni maistui pienen iltapalan jälkeen kaikille!

Hotellin aamupala oli hyvä ja monipuolinen, eikä mikään päässyt loppumaan. Aamupalalla ruokien tai lautasten loppuminen kun on minun mielestä tosi ärsyttävää, eikä sellaista pitäisi hyvässä hotellissa tapahtua edes aamupalan ruuhkaisimpaan aikaan. No, tässä hotellissa siis kaikki pelasi! Pakkailimme rauhassa ja lähdimme kävellen (yllätys!) kohti satamaa. 



Välietappina oli vielä ostoskeskus Nautica, koska muistin, että siellä on iso Sports Direct myymälä, josta olen ennekin tehnyt tosi hyviä löytöjä ja niin kävi tälläkin kertaa. Löytyi lapsille vedenpitävä takki, reppu ja pikeepaitoja. Missään suomessa en ole ollut niin edullisessa urheilu outletissa kuin tämä! Nauticassa olisi lisäksi ollut paljon muitankin kiinnostavia kauppoja, mutta oli jo lähdettävä satamaan päin. Ensi kerralla varaan Nauticaa varten enemmän aikaa. 



Pieni jännitymomenttikin koettiin, kun poika ilmoitti, että hän ehtii kyllä käydä vielä Super Alkossa, koska Dr Pepper on siellä tarjouksessa ja hän hakee sitä lavallisen! Pikkuisen meinasi äidin hermot odotellessa kiristyä, mutta ehdimme kuitenkin hyvin laivaan. Paluu oli Tallink Megastarilla joka lähti klo 13.30. 



Laiva oli iso ja tilava ja siellä oli tosi isot tax free myymälät ja hyvä ravintolatarjonta. Starbucksin kahvi ja Burger Kingin ruoka kelpasivat meidän porukalle. Laiva on myös tosi nopea, kahden tunnin matkan aikana ei ehdi kyllästyä!



Olin tosi tyytyväinen tähän reissuun monestakin syystä. Päiväreissu on lapsille aika raskas ja vaatii meidän tapauksessa aikaisen liikkeellelähdön. Yhden yön reissussa taas on vain tulopäivä ja lähtöpäivä ja helposti pieni kiireen tuntu koko ajan. 

Perjantain lähtö oli hieman työläs järjestää, mutta lapset saivat haluamansa yön laivalla ja olimme kivasti perillä jo aamusta, joutumatta kuitenkaan heräämään kukonlaulun aikaan. Varasimme koko matkapaketin Siljan kautta ja itseasiassa hinnoittelu oli sellainen, että tämä oli tällä kertaa myös edullisempi vaihtoehto kuin lauantai- sunnuntai reissu!

Lisää juttuja meidän reissuista löydät täältä 

Kaunismäessä- blogia voit seurata myös Facebookin kautta!

Kommentit

  1. Kivoja matkakuvia ja mukava kuulla, että reissunne oli onnistunut. Lennusadam on minustakin todella hieno paikka.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!