Testaamassa Hop Loppia ja kotiruoka- annoksia


Vietimme mukavan perjantai- illan Hop Lopissa kun kävimme Buzzadorin kampanjan puitteissa huvittelemassa ja testaamassa kotiruoka- annoksia. Mukana olivat oma kuopukseni ja hänen ystävänsä.


Hop Lopin huvitukset uppoavat oikein hyvin vielä kolmasluokkalaisiin ja ensin pojat eivät olisi malttaneet pysähtyä syömään ollenkaan, joten sovimme, että syömme ruuat vasta myöhemmin. Noin puolen tunnin huvittelun jälkeen pojilla olikin yht'äkkiä ihan kamala nälkä ja ruokaa olisi tarvittu nyt eikä heti!No, ruokaa hetki odoteltiin ja koska odottavan aika on pitkä, pojat kävivät jo kyselemässä ruokiaan sillä seurauksella, että heille luvattiin hyvityksesti odottelusta jätskit. No sehän sopi heille vallan mainiosti!


Vaihtoehtoja oli kolme, luomuporkkanapyörykät, lihapyörykät tai kalakeitto. Makumieltymykset menivät sopivasti niin, että testiin pääsivät kaikki kolme. Juomana lapset testasivat lasten Novelle lasten vesi päärynää ja pitivät siitä kovasti. Äitikin tykkäsi kun ei ollut limua. Pullossa on kiva sporttikorkki.


Pojat hotkaisivat reilunkokoiset annoksensa ja ilmoittivat, että oli hyvää! Itsekin yllätyin, sillä kalakeitto oli tosi maukasta. Isot jääteloannokset kruunasivat herkuttelun ja näiden eväiden voimalla pojat jaksoivat pomppia sulkemisaikaan asti.


 Launeen Hop Lopissa on paljon tilaa ja erilaisia toimintoja, joissa lapset viihtyvät pitkiä aikoja. Olemme viettäneet siellä myös synttäreitä ja kaikki on sujunut tosi hyvin.



Kaunismäen testiryhmä päättää raporttinsa Hop Lopista näihin kuviin, näihin tunnelmiin ja toivottaa mukavaa uutta viikkoa!

Kommentit

  1. Vauhtia on mitä ilmeisemmin riittänyt ja asiakkaat tyytyväisiä ja vatsat täynnä:)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hoplopeissa on kyllä hyvät ruuat. Pian taas mennään Buzzadorin kautta mekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kiva kampanja, ei tarvinnut miettiä kahta kertaa lähdetäänkö mukaan :)

      Poista
  3. HopLopissa ei ole tullut enää vuosiin käytyä kun lapset isoja mutta on siellä monet mukavat hetket vietetty!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!