Sun, mun, meidän ja exien säännöt - onko uusperheeseen mahdollista luoda yhteiset säännöt ja onko se ylipäätään tarpeellista?

Kun kahden eri perheen väestä tulee yksi perhe, käsitykset arjen käytännöistä ja säännöistä kohtaavat ja välillä kolisevatkin. Jokaisella meistä on omia tapoja ja painotuksia, sekä sellaisia asioita, jotka ovat niin sanottuja kynnyskysymyksiä, eli asioita, jotka omasta mielestä voidaan tehdä vain yhdellä tavalla.

Meillä tässä uusperheen perustamisvaiheessa suurin osa lapsista on ollut teinejä, eli muutenkin vaiheessa, jossa sääntöjä ja aikuisten auktoriteettia kyseenalaistetaan ja haetaan omaa paikkaa maailmassa ja perheessä. En koskaan olettanutkaan, että bonuslapset suoralta kädeltä omaksuisivat minun säännöt ja tavat. Lisäksi kun lapsia on seitsemän ja he ovat jokainen omia, ihania persooniaan, myös yksilöllisyys täytyy mielestäni ottaa huomioon.

Kodin tavoissa ja säännöissä on julkilausuttujen sääntöjen lisäksi paljon hiljaista tietoa ja ääneen lausumattomia käytäntöjä, joita perheenjäsenet eivät välttämättä aina itsekään tiedosta. Ja jokaisella on ne tietyt pikku jutut, jotka ärsyttää eniten. Joillain se on eteisen kenkäsotku, toisella ympäriinsä lojuvat tiskit, itselläni se on likapyykit, jotka syystä tai toisesta eivät päädy pyykkikoriin asti!

Uusperheen lapset ovat haastavassa tilanteessa, koska heillä on kaksi kotia ja jos molemmilla vanhemmilla on uudet puolisot, neljä aikuista, joiden painotukset voivat hieman poiketa, vaikka säännöistä olisikin yhdessä sovittu. Jos molemmissa kodeissa on uussisaruksia, kuten minun lapsilla, voi ikähaitari olla suuri, eivätkä säännöt voi olla samanlaisia kaikille.

Onko lapselle sitten haitallista, jos kodeissa säännöt poikkeavat toisistaan? Silloin varmasti on, jos lapselle syntyy mahdollisuus käyttää tilannetta hyväkseen. Tällaisessa tilanteessa lapsi saa valtaa, joka ei hänelle kuuluisi ja joka ei ole suotuisaa hänen kehitykselleen. Onkin mielestäni tärkeää, että lapsi tietää, että vanhemmat keskustelevat näistä asioista keskenään, eli on turha alkaa väittämään, että "iskälläkin saa". Itse olen toteuttanut tätä niin, että jos juttu alkaa kuulostaa liian paksulta, olen sanonut lapselle, että soitetaanpa yhdessä isälle ja jutellaan asiasta.

Pienemmissä asioissa ei mielestäni haittaa kouluikäistä lasta, jos käytännöt hieman poikkeavat toisistaan isän ja äidin luona. Jokainen perhe luo kuitenkin käytäntönsä omaan tilanteeseen sopivaksi ja lapsi kyllä ymmärtää, varsinkin jos hänelle perustellaan, miksi toimitaan tietyllä tavalla. Esimerkiksi jos toisessa kodissa on pieniä sisaruksia, voi iltarutiineihin liittyvät asiat olla heidän takia hieman erilaisia, kuin kodissa, jossa kaikki lapset ovat jo isompia.

Meillä unentarpeeseen ja nukkumaanmenoaikoihin liittyvät asiat ovat vaatineet joustoa puolin ja toisin. Aluksi ajattelin jopa, että on este yhteisen huushollin perustamiselle, että toiset tykkäävät mennä yhdeksän maissa nukkumaan ja nukkuvat mielellään kymmenen tuntia ja toiset valvovat helposti arkenakin yli yhteentoista ja jaksavat silti ihan hyvin nousta aamulla. Yllättävän hyvin tämäkin asia on kuitenkin sujunut. Unikeot ovat onneksi myös sikeäunisia, joten pieni meteli ei heitä haittaa ja iltavirkutkin ovat yleensä kehotuksesta hiljentäneet ääntä. 

Tärkeintä on mielestäni se, että aikuiset pysyvät rauhallisina ja vetävät yhtä köyttä. On tärkeää pysähtyä miettimään, miksi haluan, että asiat tehdään tietyllä tavalla? Johtuuko se omasta kasvatuksestani, siitä, että tämä asia tehtiin jo lapsuudenkodissani näin? Onko minun tapani ainoa oikea? Usein auttaa, jos antaa vähän ajan kulua, antaa mielessään vaikka kuukauden aikaa, seuraa ja tarkkailee miten homma toimii. Usein huomaa, että maailma ei kaatunutkaan, parhaassa tapauksessa voi jopa saada itselleen uusia toimintatapoja. 

Mietin usein, että me luulemme kasvattavamme lapsia, mutta usein he kasvattavat yhtä paljon meitä. Sillä miten usein vanhempana joutuu katsomaan peiliin, tai kuulee omat sanansa ja asenteensa lapsensa puheessa? Ja joutuu niitä puntaroimaan vielä kerran.

P.S. Jutun kuvitus on aitoa, käsittelemätöntä kuvaa poikieni huoneesta. Toki usein siivoan sen, tai pakotan heidät siivoamaan, mutta he yleensä palauttavat sen tähän, heidän mielestä viihtyisään tilaan hyvin pian. Teini sanoi: "kato äiti tiedätkö kun joillain on vaatekaappi? Ni mulla on kato vaatelattia" Niinpä...

Lisää uusperheaiheisia juttuja löydät täältä

Uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa, voit lukea Kaunismäen tarinan jos haluat tietää meistä lisää.

Kaunismäessä- blogia voit seurata Facebookissa

tai Blogit.fi kautta

Me Lunan kanssa toivotamme sinulle oikein hyvää tulevaa viikonloppua. Meillä ei ole ketään lapsia paikalla ja Luna taitaa odottaa, että tulisi taas väkeä taloon💙