Sun, mun ja lasten harrastukset




Harrastukset antavat ilo elämään, sosiaalisia kontakteja, onnistumisen elämyksiä ja ylläpitävät fyysistä kuntoa.  On tärkeää, että jokaisella on koulun ja työn ulkopuolella jotain mielekästä elämänsisältöä. Jokaiselle tulisi siis ainakin yksi harrastus suoda. 



Entäs kun harrastajia on perheessä useita ja harrastuksista innostutaan niin, että lajeja on useita per henkilö ja niitä harrastetaan monta kertaa viikossa? Sellaista kertolaskua en ole edes viitsinyt suorittaa, että kuinka monta harrastuskertaa per viikko meillä on. Lisäksi aikuisten pitää käydä töissä, koira lenkittää, pyykit, tiskit, siivoukset ym. hoitaa JA lasten harastukset vaativat kuljettamista. Lasten harrastukset vaativat usein myös vanhempien panosta talkootöiden ja varainkeruun muodossa.


Meillä tässä hommassa on molemmilla perheenpuoliskoilla ollut korvaamattomana apuna isovanhemmat ja kimppakyydit kavereiden vanhempien kanssa. Myös se auttaa, että vuoroviikkosysteemimme ei ole ehdoton, vaan joustamme ja sumplimme, jotta kaikkien menot saataisiin parhaiten sujumaan. Toki vastuu on aina sillä, jonka viikko on. Mutta kyllä joustovara auttaa. Tärkeintä on, että se toimii molempiin suuntiin. 


Ratsastus, tanssi, kuvataidekoulu, futis, parkour, tennis, mäkihyppy, voimistelu, uinti, sähly - mainitakseni muutamia lasteni nykyisiä ja menneitä harrastuksia. Bonuslapseni ovat musikaalisia ja soittavat monia soittimia. Me aikuiset yritämme harrastaa liikuntaa, itse harrastan käsitöitä ja kai se opiskelukin on ollut minulle jonkinlainen harrastus. Lisäksi käymme koiran kanssa lenkillä mielellään yhdessä aina silloin kun se on mahdollista. 



Vaikka harrastukset ovat ihania ja tärkeitä, niin rehellisesti sanoen kyllä niistä voi tulla myös aika paljon stressiä perheen elämään. Lisäksi ne aiheuttavat sen, että sellaisesta voi vain haaveilla, että koko perhe istuisi idyllisesti saman pöydän ääressä syömässä arki- iltaisin. Aiemmin koin tästäkin huonoa omaatuntoa, mutta hei, Siperia opettaa, että kaikkea ei voi saada ja joskus on myös oltava itselleen armollinen. Ruokaa voi tehdä ison padan, josta jokainen syö sopivalla hetkellä, eineksiäkin voi syödä ja jos joku ei joskus jaksa lähteä treeneihin, tai kyyti ei järjesty, niin ei se maailma siihenkään kaadu. 



Niin ja onhan tämä blogin kirjoittaminenkin harrastus, jossa minua onneksi autttaa pörröinen assistentti💙

Mitä mieltä olet lasten harrastamisesta -  tarvitseeko pieni lapsi ylipäätään harrastuksia, mikä on sopiva määrä ja onko huono vanhempi jos ei leivo yökaudet mokkapaloja joukkueen puffetiin?


Entäs kun harrastukseen on panostettu aikaa ja rahaa, vermeet hankittu ja yhtäkkiä lapsi ilmoittaa lopettavansa tai vaihtavansa lajia?


Olisi kiva kuulla ajatuksianne :)


Aurinkoa on luvattu viikonlopulle, joten ainakin ulkoiluharrastus kutsuu tätä perhettä. Ihanaa viikonloppua!

Uusperheen elämästä myös:

Vuoroviikkoäidin ikävä

Hyvää uusperheiden päivää

Kaunismäessä- blogin tarina

Ensimmäinen yhteinen joulu

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus! Itse miettinyt välillä näitä samoja asioita vaikka on vain yksi lapsi. Tuntuu, että arki on välillä todella aikataulutettua ja töistä suoraan pitää lähteä kuljettamaan lasta harrastamaan jne.. Talkoita piisaa ja rahaakin kuluu. Toinen puoli tässä tietenkin on se valtava into ja ilo nähdä kuinka lapsi pitää tekemästään, saa uusia kavereita ja oppii erilaisia taitoja. Kyllä minä ainakin tykkään, että lapsella ja itsellä on harrastuksia vaikka välillä onkin kovin aikataulutettua nämä arjet. Sopivan määrän harrastuksille varmaan jokainen itse näkee. Minulla on ajatus, että joka ilta ei voi olla menossa, että pitää olla muutamia vapaailtoja viikossakin niin jaksaa ja into pysy:)Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellaista tasapainoilua, mutta kyllä ne harrastukset tosi kivoja on :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. En kadehdi yhtään ruuhkavuosissa eläviä perheitä, joissa jokainen harrastaa jotakin. Kyytirumba on varmasti aikamoinen. Itse näe tarpeellisena ja hyvänä, että lapsi käy monta kertaa viikossa treeneissä. Harrastuksia toki voi olla, mutta kohtuuttomaksi menevä treenaaminen ei ole minusta tarpeellista eikä kenenkään tarvitse pakolla osallistua mokkapalatalkoisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monessa lajissa treenataan tosissaan ja paljon jo nuorena. Onneksi nyt on tullut monessa seurassa mahdollisuus myös harrasteliikuntaan, mikä on mielestäni tosi hyvä!

      Poista
  3. Tuttua pohdintaa. Meillä kolme vanhinta harrastaa. Lajeina ovat salibandy, futis ja koris. Mies toimii valmentajana salibandyssa. Kerhomainen toiminta ei ole lapsille riittänyt vaan tällä hetkellä kaikilla on vähintään kolmet treenit viikossa + turnaukset päälle. Emme ole kasvattamassa ammattiurheilijoita, vaan meillä vanhemmilla on motiivina terveelliset elämäntavat ja toiveena mieleinen harrastus, joka pitäisi poissa pahimmista murrosiän hölmöilyistä. Lapset harrastavat, koska tykkäävät lajista. Toki heillä on omat haaveensa menestyksestä. Mokkapaloja leivotaan, kun pystytään ja toimitsijana istutaan. En ota huonoa omaatuntoa siitä, jos ei aina kaikkiin talkoisiin osallistuta. Ei vaan pysty, ehdi ja jaksa.
    Tsemppiä harrastusrumbaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä harrastukset on meilläkin ollut positiivinen juttu! Ja just se on tärkeää että on mielekästä tekemistä:)

      Poista
  4. Ruuhkavuodet ovat itsellä onneksi takana. Tosin ei siinä niin kauan ole, mutta kuitenkin :) Harrastuksiin kuskatessa, itse opiskellessa ja kokopäivätyössä yhtä aikaa käydessä, omaa aikaa ei juuri jäänyt. Hienoa, että teillä vuoroviikkosysteemi joustaa. Mukavaa viikonloppua1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin on jo paljon helpompaa kun isot lapset pystyvät itse kulkemaan!

      Poista
  5. Upeaa että isovanhemmat auttavat. ❤️

    Itse olin yksinhuoltajana aikoinaan niin köyhä ettei lapsillani ollut muita harrasteita kuin kirjaston kirjat.




    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!