Puutarhakuvia, tunnistusapua kaivataan!


Lomaheipat! Vihdoin alkoi kauan odotettu loma ja sen kunniaksi ajattelin jakaa teidän kanssa puutarhakuvia. Muutin tähän taloon pysyvästi viime kesänä, joten oikeastaan vasta tutustun puutarhaan, enkä tiedä edes kaikkien kasvien nimiä. Ehkä joku tunnistaa kuvien kasveja? Pionit ovat kukkineet tosi kauniisti, vaikka osa on huonojen tukien takia pitkin kanveesia välillä.  


Raparperit ehtivät tehdä niin hienot kukat, että niistä oli pakko ottaa kuva ennen niiden leikkaamista. Piirakaa on näistä tehty, loput laitan mehuun, kunhan viinimarjat ovat kypsiä.




Joka aamu olen käväissyt ulkona, vaikka aamut ovat välillä olleet aika vilpoisia. Kanit ovat nyt asusteleet ulkohäkissä ja niiden ovet pitää aamuisin käydä avaamassa, jotta pääsevät pomppimaan ulkoaitaukseen.






Hauska juttu on se, että kun muutimme maalta kaupunkiin, niin nyt meidän lähellä sitten laiduntaa lehmiä ;) Lunan mielestä lehmät ovat aika jännittäviä, eikä se tiedä miten niihin pitäisi lenkillä suhtautua.


Tämä on ihanan herkkä vaalenpunainen kukka, onko se malva?


Ja entäs tämä, päivänlilja?



Jasmiini kukki upeasti ja tuoksu oli huumaava, kuten arvaatekin varmaan. Siihen vaan ilmestyy paljon ränsistyneitä oksia.



Tällainen sininen kukka, ei mitään hajua minkäniminen?





Pionit ja kuunliljat olivat sateen jälkeen ihanan raikkaan näköisiä! Oli hyvä, että sateitakin saatiin, koska piha alkoi olemaan tosi kuiva.



Hortensia jatkaa värin vaihtamista ja on tällä hetkellä jännän monivärinen. Lehdet ovat keskeltä vaaleat, vähän beigen väriset ja reunoilta roosat. Minulla on hortensiat ennenkin vaihtaneet väriä kesän mittaan, mutta tällaista väriä en ole ennen nähnyt!






Orvokkeja olenkin somen puolella jo kehunut, kun ovat tänä kesänä jaksaneet kukkia upeasti kukkalaatikoissa, vaikka laitoin ne jo toukokuun alussa rippijuhlia varten. Yleensä minulla orvokit ovat aina jotenkin ränsistyneet. Nämä kyllä olivat tosi hyvän oloiset taimet ja istutin ne kesäkukkamultaan. Olen myös nyppinyt niitä ahkerasti. Orvokkiamppeli ränsistyi ja lehdet ovat vaalenneet. Ehkä olen lannoittanut sitä liian vähän? On se kyllä päässyt muutaman kerran kuivumaankin.


Luna tässä hoitaa isäntäänsä, jonka jalka on vielä kipsissä. Kaikki suurisuuntaisemmat puutarhatyöt ovat toistaiseksi siis jäissä. Lapset ovat kiitettävästi auttaneet niin nurmikonleikkuussa, kuin koiranulkoilutuksessakin❤

Toivotan oikein mukavaa viikkoa!

Lisää Kaunismäen puutarhajuttuja pääset lukemaan Puutarha - välilehdeltä 

Kommentit

  1. Kukkien tunnistamisessa tarvitsen itsekin apua, joten niissä en voi auttaa mutta ihania kukkia ♥
    Harmi tuo miehesi jalka :/ Onneksi teillä lapset apuna!

    Kauniita kesäpäiviä ja Ihanaa lomaa ♥

    VastaaPoista
  2. Sininen on vuorikaunokki��

    VastaaPoista
  3. Malva meni oikein, samoin päivänlilja. Sininen kukka on käsittääkseni vuorikaunokki.
    Kivoja kesäkuvia. Kaunista kesäviikkoa !

    VastaaPoista
  4. Juu vuorikaunokki se on, ja kukkii koko kesän, paitsi loppukesästä näyttää rumalta. Ja kotilot tykkäävät siitä hurjasti! Ja se vielä leviääkin älytöntä vauhtia. Itse olen repinyt sitä nykyään aina kun näen...
    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiloita siinä näyttää olevankin! Kasvaa vielä varjoisassa paikassa metsän rajalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!