Ensimmäinen yhteinen joulu

Meillä vietettiin ensimmäistä sellaista joulua, että kaikki seitsemän lasta olivat meillä. Viime joulun vietimme pääosin kahdestaan. Tämäkin on osa uusperhe- elämää ja vuoroviikkovanhemmuutta, että tilanteet vaihtelevat ja kaikki pitää jakaa, myös juhlapyhät.


Elämä on nyt vaihtelevaa, ei ole vaaraa, että kangistuisin kaavoihin ja tekisin asioita vain siksi, että niin on aina tehty, kuten minulla on ollut tapana tehdä. Kun joutuu miettimään, mitkä perinteet haluaa säilyttää ja mitkä taas tuulettaa ihan uuteen uskoon, tulee sen myötä myös ihana vapaus. Vapaus miettiä mikä on meille tärkeää.


Onneksi meillä suomalaisilla on melko yhteneväiset joulunviettotavat, joten kaavalla sauna+ kirkko+ kinkku+ konvehdit pärjää jo aika pitkälle! Sitten on näitä erikoisempia, kuten minun ja siskoni outo joulutapa kaataa aterialla viinin oheen veden sijaan kokista. Yhtään en muista mistä tämä tapa on saanut alkunsa, lieko jokin Amerikassa vietettyjen lapsuusvuosien takauma? 


Uusi vuosi meni raketteja paukutellessa lasten kanssa ja lomaakin on ollut ihan mukavasti. Uusi vuosi tuo mukanaan uusia tuulia, valmistun lopultakin kasvatustieteen maisteriksi erityisalana varhaiskasvatus ja aloitan uudessa työpaikassa, molemmat pitkäaikaisia haaveita, jotka välillä tuntuivat jo saavuttamattomilta.


Toivotan mahtavaa vuoden alkua kaikille ja toivon, että uusi vuosi tuo mukanaan hyviä asioita meille kaikille.

Mikäli vierailet Kaunismäessä ensimmäistä kertaa ja haluat tietää enemmän meistä, voit käydä lukemassa Kaunismäen tarinan

Ajatuksiani uusperheen elämästä voi lukea jutusta Hyvää uusperheiden päivää

Kommentit

  1. Ihanaa, että olette saaneet olla yhdessä. Käyn lukemassa teistä enemmän. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se olikin tässä joulussa parasta, se yhdessäolo <3 Tervetuloa Kaunismäkeen Milla ja mukavaa alkanutta vuotta :)

      Poista
  2. Teillä on varmasti hulinaa riittänyt tuolla porukalla :) Ihanaa alkanutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä hulinaa kyllä riitti :D Mahtavaa alkanutta vuotta myös sulle <3

      Poista
  3. Kävin heti lukemassa Kaunismäen tarinan. Taisit saada minusta uuden lukija.
    Onnellista vuotta 2019 teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tervetuloa lukijaksi Minna <3 Ihanaa uutta vuotta myös teidän perheelle!

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen joulu! Onnea uusiin tuuliin ja intoa tuleviin töihin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!