Elämäni numerot- blogihaaste

Nappasin Krissen Arjen Helmiä- blogista kivan haasteen, jossa kerrotaan omasta elämästä numeroin. Yllättäviä asioita tulee numeroista mieleen, kun elämäänsä alkaa miettimään niiden kautta. 

1. Minulla on yksi koira, Luna, rodultaan Mittelspitz, ikää 1v.


2. Kaksi on parillinen luku ja siitä tulee mieleeni parisuhde ❤ Olen ehdottomasti parisuhde- ihminen, minua ei ole tehty elämään yksin. Onneksi olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa voi jakaa pienet arjen hetket ja elämän suuret käänteet. 



3. Minulla on kolme omaa lasta, -01 syntynyt tyttö ja pojat -04 ja -09. Nämä ihanat ihmiset ovat kasvattaneet minua vähintään yhtä paljon kuin minä heitä💙


4. Olen asunut neljässä maassa lapsena. Olen diplomaattiperheen lapsi ja lapsuuteni oli täynnä vaihtelua ja uusia kokemuksia. Taustani vuoksi minun on helppo mennä uusiin tilanteisiin ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta toisaalta arvostan yli kaiken niitä ihmisiä, jotka ovat olleet elämässäni kauan ja jotka edustavat minulle pysyvyyttä❤

5. Minulla on viisi ystävää, jotka olen tuntenut lukioikäisestä asti, osan kauemminkin. Nämä upeat naiset ovat pysyneet ystävinä läpi monenlaisten käänteiden, vaikka kaksi asuu ulkomailla. Tapaamme vain muutaman kerran vuodessa, mutta aina jatkamme siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tunnusbiisimme on tietenkin Kaija Koon Supernaiset!


6. Herään klo 6 arkisin. Viikonloppuisin nukun mielelläni (paljon) pidempään😊

7. Uusperheessämme on seitsemän ihanaa lasta ja nuorta. On etuoikeus saada seurata näiden upeiden ihmisten varttumista omiksi itseikseen ja ottavan maailmaa haltuun, jokainen omalla tavallaan.

8. Yleensä menen töihin klo 8.00 ja päivä alkaa aamupuurolla, tai siis lasten aamupuurolla ja minun kahvilla 😉

9. Meitä on enimmillään yhdeksän henkeä täällä kotona, mutta mielestäni jokainen löytää oman tilansa ja soppensa. Voi olla yhdessä tai omassa rauhassa, jos siltä tuntuu.

10. Olen aloittanut jatko- opinnot 2010 ja yritän nyt lopultakin saada ne valmiiksi. Blogi ja kaikki muutkin harrastukset joutuvat nyt olemaan taka-alalla vähän aikaa.Tällä hetkellä olisi tosi kiva, jos kelloon voisi ruuvailla vähän lisää tunteja.


24/7 Olen töissä vuoropäiväkodissa, joka on tarvittaessa aina auki. Itse teen opettajana vain päivävuoroja, mutta on ollut tosi kiinnostavaa tutustua vuorohoidon maailmaan ja nähdä miten kaikki hoituu, kun upeat ammattilaiset osaavat hommansa. Yhteiskuntamme on yhä enemmän "aina auki" ja lapset ja lapsiperheet elävät siinä muutoksessa mukana.

Mitä lukuja sinun elämääsi liittyy? Nappaa tästä haaste mukaasi, jos et ole vielä tätä tehnyt ja vinkkaa siitä kommenttilaatikossa, niin tulen mielelläni lukemaan sinun postauksesi elämäsi numeroista.

Kommentit

  1. Olipa kiva, kun tartuit tähän haasteeseen. Kirjoitit hienosti elämästäsi numeroiden kautta. Postaustasi oli mukava lukea ja samalla oli kiva tutustua sinuun lisää. Muksaa alkanutta viikkoa Sinulle, Virpi ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, sitä oli kiva kirjoittaa ja mietiskellä omaa elämäänsä :) Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat ja kiva oli lukea sinun elämän numeroista:)♥ Tämä on kyllä hauska haaste! Tuossa olen muuten samaa mieltä että joinain päivinä siinä kellossa voisi olla pikkuisen enemmän tunteja:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!