Ihana kesäpäivä Koivikon katveessa -Päijätmedian kesätapaaminen


Bloggaamisen ja somessa toimimisen mukana elämääni on tullut paljon mukavia asioita. Yksi niistä on Päijätmedia, ihana someyhteisö, jossa pyrimme nostamaan esiin Päijät- Hämeen parhaita puolia. Yhteisön kautta olen saanut tutustua huipputyyppeihin, joilta saa aina tukea ja neuvoja tarvittaessa ja päässyt tutustumaan kauniseen kotiseutuuni sekä livenä, että nojatuolimatkaillen. Yhteisömme sielu on sen perustaja Johanna Huuhtanen, johon kannattaa olla yhteydessä mikäli yhteistyö Päijätmedian kanssa kiinnostaa.



Korona on rajoittanut tätäkin toimintaa, vaikka ei ehkä ihan niin paljon, koska kuitenkin pääasiassa toimimme netin välityksellä. Edellisestä tapaamisesta on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo tovi, se oli pikkujouluissa! Keväälle suunniteltu tapaaminen jouduttiin perumaan, mutta nyt pääsimme taas tapaamaan ihanan Koivikon katveessa-blogin Jenspan kotitilalla, jossa olikin tapaamiselle upeat puitteet!


Herkuttelimme ulkona ihanassa kesäsäässä ja pääsimme myös tutustumaan upeaan nukkekotinäyttelyyn tallin vintillä. Yksityiskohtia oli huikea määrä ja niitä olisi voinut vaan jäädä ihailemaan. 


Kävimme myös tervehtimässä laitumella Aarteen Tippaa ja Aarteen Pikku Myytä, hevosta ja ponia ja Kisukin näyttäytyi vierailun loppupuolella. Paljon seurailtavaa oli myös talon pikku- isännän touhuissa, hän ajeli hienolla itsetehdyllä autolla ja esitteli meille leikkipaikkaansa. Myös eräs aivan pieni ihana neiti oli mukana meitä ihastuttamassa!



Jenspalla on kasvihuone ja hieno hyötytarha, johon tutustuimme ja kysymyksiähän meillä riitti. Sain jo muutaman vinkin korvan taakse ensi kesää ajatellen.

Toivottavasti tapaamme taas pian uudeelleen!


Mukana kivassa päivässä olivat:


Lisää Päijätmedia -juttuja:



Kaunismäessä -blogia voit seurata Blogit.fi kautta, klikkaa sydäntä niin löydät aina uusimmat postaukset!

Kommentit

  1. Upeat kuvat, kiva olu oikeasti taas nähdä ja mikä paikka 💗🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva nähdän ja viettää kiva kesäpäivä! :)

      Poista
  2. Teilläpä on ollut kiva tapaaminen! Toivottavasti tavattaisiin taas pian!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hienot kuvat ja teillä on ollut niin kiva tapaaminen! Hauskoja tuollaiset päivät! Mukavaa kesän jatkoa♥

    VastaaPoista
  6. Teidän tapahtumat on aina yhtäihania ♥ Voisinkohan liittyä mukaan kun meidän mökki Sysmässä, vitsisvitsi ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!