Kaunismäen joulukuu - kotoilua, koristelua ja erilainen joulu

 

*sisältää kaupallisia linkkejä

Joulukuu 2020

Joulu 2020 oli erilainen. Otin töistä reilusti lomaa, vaikka ensin mietin, onko lomasta iloa, kun mihinkään ei oikein voi mennä. Ajattelin kuitenkin, että voisi tehdä hyvää vetää henkeä ja ottaa rennosti, joten päätin olla lomalla koko lasten loma -ajan. Lomapäiviä oli vielä käyttämättä ja ylitöitäkin kertynyt.

Yleensä olen sellainen, että kaipaan kauheasti sitä, että saisin olla vain, mutta kun joutenoloa on kulunut pari päivää, olen jo ihan tylsistynyt! Nyt oikein päätin harjoitella hetkeen pysähtymistä ja läsnäoloa. Alku hieman takkusi, mutta nyt alan tuntea itseni jo aika rauhoittuneeksi ja rentoutuneeksi. Se näkyy mm. unen määrässä ja laadussa. Ai että voi ihmistä nukuttaa hyvin, kun ei mikään stressaa! Olen myös nähnyt elävän tuntuisia unia ja ollut niin upoksissa unimaailmassa, että herätessä on täytynyt vähän kelata, millä vuosikymmennellä mahdetaa olla.


Vähän mietin etukäteen, miltä mahtaa tuntua joulu ilman isovanhempien tapaamista ja joulukirkkoa? Isovanhempia tuli kyllä ikävä, mutta tv:n ja striimien joulunajan tilaisuudet korvasivat yllättävän hyvin puutuvat Kauneimmat joululaulut ja jouluhartauden. Ehkä siihen alkaa myös jo tottua, että ei pääse paikanpäälle ja tilaisuudet tulevat omaan olohuoneeseen. Ystävien tapaamista jäin myös kaipaamaan, sitä joulunajan kyläilyä ja glogihetkiä. Lahjakassit vain vaihdettiin kiireesti tai lähetettiin postissa. Poissaolollaan loistivat myös lasten joulujuhlat ja harrastusryhmien jouluesitykset, sekä työpaikan pikkujoulut. Kyläilyjen ja tilaisuuksien puuttuminen toi toisaalta joulunaikaan sellaista aikatauluttomuutta ja rauhaa, joka tuntui ihan mukavaltakin. Kaiken kaikkiaan tämä erilainen joulu tuntui kuitenkin ihan joululta, enemmän jopa kuin mitän etukäteen odotin. 

Joulutunnelmaan pääsemisessä tänä vuonna somella oli tavallistakin suurempi merkitys. Kaikkien ihanien jouluisten kuvien ja postausten katselu toi joulumieltä.


Koristelu

Meillä on aina ollut hyvin runsas joulukoristelu, tonttuja, punaista, kultaa ja kimaletta. Lapset ovat saaneet valita koristeita ja toteuttaa koristelua, joten linja on ollut aikalailla "more is more". Tänä vuonna meillä ei ollut ketään lapsia paikalla joulun alla, joten koristelu jäi minun hommaksi. Ehkä se oli tämä erilainen joulu, joka jotenkin toi muutoksen myös koristeluun. Punainen ja kullan kimallus saivat tänä vuonna jäädä laatikkoon. Meillä on muutaman vuoden tauon jälkeen aito joulukuusi ja metsästä haetun sijaan oikein viljelty kotimainen kuusi. Se on niin kaunis ja tuuhea, että sitä ei edes tehnyt mieli peittää koristeilla, joten se sai valkoiset ja olkiset koristeet.






Tein soodataikinasta joulukoristeita, on monesti tehnyt mieli kokeilla. Taikinan tekemisessä suurin vaiva oli sen hämmentämisessä, meinasi jo usko loppua, että taikina ikinä sakenee! Osassa koristeista kuviointi meni hieman pieleen, koska taikina tarttui lautaseen, jolla kuvioita tein. Taikina tuntui tosi murenevalta ja epäilin, pysyvätkö koristeet ollenkaan kasassa, mutta kuivuttuaan ohuetkin soodataikina koristeet ovat aika kestäviä, yksikään ei hajonnut! Alla ohje, jonka mukaan tein koristeet:

Ohje:

❤ Sekoita kattilassa 1dl maissitärkkelystä, 2 dl soodaa ja 1,25 dl vettä

❤ Hämmentele miedolla lämmöllä kunnes seos kiinteytyy (n. 15 - 20 min)

❤ Siirrä kiinteytynyt taikina kulhoon ja peitä kostealla liinalla. Odota, että taikina jäähtyy.

❤ Kauli n. 0,5 cm paksuiseksi levyksi, johon voit painella kuvioita pitsiliinalla tai lautasen pohjalla. Tee koristeisiin myös ripustusreiät.

Anna kuivua huoneenlämmössä yön yli, tai kuivaa 75 c uunissa n. 1 h 

Voit myös tuplata taikinan, saat samalla vaivalla enemmän koristeita


Yhteistyöt

Kivoja Instagram -yhteistöitäkin mahtui joulun aikaan, etsin tänä vuonna yhteistöitä, joissa näkyisi ekologisuus, pienyrittäjät ja kotimaisuus. Nämä kriteerit toki ovat aina etusijalla tehdessäni yhteistöitä, mutta tänä vuonna se tuntui erityisen merkitykselliseltä. Tässä mun lempparit joulukuulta:

Pupu Nuppunapa


Pupu Nuppunappa äänisadut ihastuttivat minun sisäistä lasta ja pedagogia. Tässä on lapselle lahja, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Ei käärepaperia, ei muovia, ei edes postikuluja. Pelkästään yhdeksän valloittavaa äänisatua ja yksi ihastuttava kansikuva. Tästä lahjasta riittää iloa pitkäksi aikaa, koska lapsethan haluavat kuulla samat sadut yhä uudelleen. Nuppunapa-sadut sopivat noin 2 - 5-vuotiaille.

Tämän lahjan lähetät helposti ja ekologisesti myös kaukana asuvalle pienelle ystävälle. Sadut on kirjoittanut Marja -Terttu Korppila ja kansikuvan on tehnyt Erja Tuhkala. Lue lisää Pupu Nuppunapasta täältä !


Valkoliekki valkosipulimurska


Valkoliekki valkosipulimurskasta saa kätevästi juuri sopivan määrän valkosipulia ruokaan, teelusikallinen murskaa vastaa yhtä valkosipulin kynttä. Tein iltapalaksi makoisat Bruschetta -leivät vähän kuivahtaneesta leivästä tällä ohjeella:

❤Viipaloi leipä.

❤Tee valkosipuliöljy, 1dl oliiviöljyä +maun mukaan Valkoliekki valkosipulimurskaa, voitele öljyllä leivät

❤Paista 225c uunissa n. 10min

❤Leipien paistuessa pilko tomaatit ja lisää niiden joukkoon silputtua basilikaa, balsamico etikkaa, mustapippuria ja oliiviöljyä.

❤Levitä tomaattiseos paistettujen leipien päälle ja herkuttele

Meillä tätä valkosipulimurskaa on alkanut päätyä vähän kaikkiin ruokiin - pastakastikkeeseen, kiusaukseen ja kalakeittoonkin!

Driim.fi


Yhteistyö verkkovalmennuspalvelu Driim.fi kanssa jatkuu. Olen itse saanut näistä huippuvalmennuksista niin paljon, että jaan mielelläni kokemuksiani myös muiden kanssa. Driimin valmennukset saat nyt itsellesi vuodeksi hintaan 80e, katso lisää täältä , tai jos et halua sitoutua, voit valita kuukausimaksun 8e, katso lisää täältä . Nyt lomalla olen tehnyt Eva Estlanderin meditaatioita ja tavoitteena on jatkaa loppuun Johanna Pöystin Oman talouden hallinta, joka on minulla vielä kesken. Voit lukea lisää aiemmasta postauksesta täältä . 


Fiksuruoka


Fiksuruuan joulupakettissa saapui meidän kotiovelle monenlaisia herkkuja ja kosmetiikkaa. Fiksuruuan kautta voit tilata edullisesti ruokaa ja -kosmetiikkaa, joka muuten päätyisi hävikkiin. Syynä voi olla esimerkiksi tuotteen poistuminen valikoimasta, uudistunut myyntipakkaus, brändimuutos, liian suuri varasto tai lähestyvä parasta ennen -päiväys. Me olemme olleet Fiksuruuan asiakkaita jo pidemmän aikaa ja tämä on jo toinen heidän kanssa tehtävä yhteistyö. Jos kiinnostuit, klikkaa tästä niin saat viiden euron alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi!



Ole hyvä käsienpesuneste ja käsihuuhde


Kotimaiset Ole hyvä -käsienpesuneste ja desinfioiva käsihuuhde ovat vegaanisia ja valmistettu uusiutuvista ja täydellisesti hajoavista raaka -aineista. Ne valmistetaan sertifioidulla ekosähköllä Haminassa, eli niiden käyttäminen on todellinen kotimainen ekoteko! Plussana kaunis pakkaus, jonka ansiosta nämä on kiva laittaa esille kylppärissä.

Instagramista löytyy paljon lisää, ota ihmeessä seurantaan @kaunismaessa ! Instaa päivitän monta kertaa viikossa.


Parasta tässä joulussa

Parasta tässä joulussa on ollut rento yhdessäolo, herkuttelu, aikatauluttomuus, sometauko ja ilman meikkiä kulkeminen! Otimme tänä vuonna jouluruokien suhteen aika rennosti ja kyselimme lasten toivomuksia. Kun tämän vuoden poikkeusaika vaati muutenkin miettimään jouluperinteitä uusiksi, ajattelin, että sama saa päteä myös ruokiin. Miksi laittaa tarjolle jotain, mistä kukaan ei tykkää, tai varsinkaan nähdä paljon vaivaa sen eteen? Vähän tosin huolestutti, että käykö niin, että meillä syödään sitten jotain joulupizzaa?! Yllättäen kävi kuitenkin niin, että lähes kaikki perinteiset ruuat pääsivät listalle, koska jokainen niistä oli jonkun toivomus. 

Päätin jo ennen joulua, että pidän joulun aikaan tauon kaikista some - tileistä ja vähän myös pohdin, mihin suuntaan haluan niitä jatkossa viedä. Tästä toki mielelläni kuulen teidän lukijoiden ja seuraajien mielipiteitä, sillä teitä vartenhan tätä tehdään. Laita siis kommenttia tai viestiä minkälaisista aiheista toivoisit postauksia ❤ 

Tutkailin tilastoja viimeisen vuoden ajalta ja totesin, että kaikki aiheet olivat saaneet aika tasaisesti lukijoita, mutta leivontaohjeet olivat Kaunismäen luetuinta sisältöä, Helppo kauravuokaleipä vuodelta 2017 pitää edelleen vankkumatta kärkisijaa tänäkin vuonna. Hyvänä kakkosena on Gluteeniton Kinderpiirakka , joka onkin aivan ihana herkku! Leivonnan lisäksi teitä kiinnosti hiusasiat jutussa Luonnollinen viileän vaale sävy ja juurikasvun häivytys hiuksia raidottamalla , joka oli yhteistyö iki -ihanan Lahtelaisen kampaamo BD Room kanssa. Saara Linnavirta teki ihmeitä hiuksillinen ja yhteistyö ehdittiin toteuttaa juuri ennen korona -ajan alkua.

Tällä lomalla minä, joka yleensä aina tykkään laittaa hiukset ja meikit kuntoon, olen yllättänyt itseni kulkemalla ilman meikkiä ja tukka sotkunutturalla! Leggingseissä ja huppareissahan olen kulkenut jo pitkään etätyöstä johtuen. Jotenkin on ollut ihan virkistävää keskittyä vain elämiseen ja olemiseen, vailla ajatustakaan siitä, miltä näyttää.

Loppuun vielä ravintola -vinkki Lahden seudulle. Meidän ehdoton etätyöajan piristys on ollut aina välillä käydä lounaalla Mailin ravintola Einsteinissa. Tässä siistissä, kauniisti sisustetussa ravintolassa on tosi hyvä lounas, mahtavat salaatit ja herkulliset jälkkärit. Hyvä kello kuuluu kauas ja niinpä Einstein on usein aika täynnä lounasaikaan, mutta ei hätää, ulkoa löytyy aivan ihanat pienet lasimökit, joissa voi lounastaa aivan kaikessa rauhassa!


Onnea on jonkun muun valmistama ruoka ja se kun pääsee kotoa johonkin! 


Mökeissä on mukavan lämmintä ja tunnelmallista, joulumusiikki soi ja kynttilät luovat tunnelmaa. Pehmoisten taljojen päällä on kiva istua. 

Toivotan Sinulle oikein kivaa uuden vuoden juhlintaa ja ennen kaikkea parempaa uutta vuotta 2021!



Kommentit

  1. Kivoja juttuja sinulla aina täällä on 🤍
    Erikoisesta vuodesta johtuen joulukin oli erilainen ja tosiaan hymyilytti, kun luin tekstin loppupuolelta, kuinka etätöistä johtuen olet tottunut kulkemaan hupparissa ja verkkareissa. Sama täällä, tosin lisään siihen sen sotkunutturan ja meikittömät kasvot. Jos meikkaan joskus aamulla, mies kysyy heti, moneltako videopalaveri on :)
    Iloa alkaneeseen vuoteen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Meillä kanssa lapset aina kysyy, että "mihin sä oot menossa?", jos meikkaan ja vaihdan vaatteet>! ;D

      Poista
  2. Hey dear! Loved your post and allready followed your blog, i want invite you to visit and follow my blog back <3

    www.pimentamaisdoce.blogspot.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!