Unelmakartta uuteen vuoteen


Terveisiä sohvanpohjalta! Flunssa otti erävoiton ja jouduin viettämään päivän huilaten. Nyt tuntuu elämä voittavan :) 

Aloitin uuden vuoden tekemällä ensimmäistä kertaa unelmakartan. Monesti olen miettinyt sellaisen tekemistä ja nyt tartuin tuumasta toimeen kun sain ohjausta Helenalta ihanasta Tee siitä totta Facebook ryhmästä . Video löytyy sivulta edelleen, kun selaa alaspäin, jos innostut itsekin tekemään unelmakarttaa. 

Kartan voi tehdä leikkaamalla ja liimaamalla, mutta itse kiinnostuin ajatuksesta tehdä se Canva- ohjelmalla, koska silloin kartan voi ladata läppärin ja kännykän taustakuvaksi, jolloin sen näkee joka päivä! Unelmakartan idea on juuri se, että kun unelmat on sanottu ääneen, kirjattu ylös, kuvitettu ja kun niitä vielä katselee joka päivä, alkaa toimia sen eteen, että unelmat toteutuvat. 

Tässä minun karttani:



Karttaan valikoitui neljä asiaa, jotka tuntuvat ensi vuodelle tärkeiltä. Yläreunasta vasemmalta lukien: 

Jooga on minulle tärkeä asia, joka on jäänyt työ- ja opiskelukiireiden takia vähemälle huomiolle viime vuonna ja sen seurauksena selkävaivat ovat ilmoitelleet itsestään. Lisäksi kaipaan sitä ihanaa mielenrauhaa, jonka harjoitus tuo mukanaan.

Lasten liikunta on pitkään ollut lähellä sydäntäni ja nyt pääsenkin työskentelemään sen parissa ihan kokopäiväisesti. Eli tämä unelma on jo toteutumassa!

Käsityö on joogan lisäksi toinen laiminlyöty, mutta minulle tärkeä asia. Käsityö ja askartelu ovat myös olleet tämän blogin tärkeitä aihepiirejä ja edelleen leivontaohjeiden lisäksi luetuimpia juttujani. Yritän tulevana vuonna paremmalla ajankäytön suunnittelulla löytää edes vähäsen aikaa tälle elämänalueelle ja lupaan, että mikäli ehdin käsitöitä tekemään, niin ne näkyvät myös blogissa!

Matkailu on asia, josta olen aina yrittänyt pitää kiinni kaikissa elämäntilanteissa. Olen aina kaivanut vaikka kiven alta sen ajan ja rahan matkoihin, vaikka periaatteessa kumpaakaan ei olisi ollut. Reissut yhdessä rakkaiden kanssa antavat niin paljon! Tämä kuva on otettu Espanjan asunnon parvekkeelta, jossa vietin lasten kanssa kuukauden kesällä 2016. Katselin tätä näkymää joka päivä aamukahvia hörppiessäni ja kävin aamuisin rannalla joogatunneilla, kun lapset vielä nukkuivat. Tänä vuonna työpaikan vaihdoksen takia lomia ei juuri ole, joten nähtäväksi jää, miten reissu- unelmille käy...



Olisi kiva kuulla minkälaisia unelmia sinulla on tulevalla vuodelle? 

Toivotan sinulle oikein ihanaa ja unelmaista
viikonloppua!

Kommentit

  1. Olet nyt toinen bloggaaja jonka blogissa törmään aarrekarttaan. Itse tein ammatillisen aarrekartan koulussa. Oli mukava leikata ja liimata kuvia ja tekstejä paperille. Tuo mainitsemasi ja käyttämäsi Canva-ohjelma kuullostaa kivalta. Sillä voisin kokeilla itsekin tehdä oman aarrekarttani. Kätevää, kun omasta aarrekartasta saisi sitten taustakuvan omaan puhelimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmakarttoja voi tehdä useita eri elämänalueille, kuten työhön ja vapaa- aikaan :)

      Poista
  2. Ihana unelmakartta <3 Ehkä pitäisi itsekin tuollainen tehdä. Unelmat ovat kuitenkin saavutettavissa olevia asioita <3 Mukavaa viikonloppua teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Unelmointi kannattaa, joku niistä voi joskus toteutua :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kyllä, unelmointi kannattaa - kiva unelmakarttaidea! Onnea uuteen alkaneeseen vuoteen sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!

Suositut postaukset!